perjantai 30. lokakuuta 2015

Miniloma, lomanen.


Pieni eskarivuoden piristys keskimmäiselle lapselle: miniloma Kuopioon äidin kanssa. Kotimaan matkailu kärsii pulasta, vaikka matkustaminen julkisilla on nykyään halvempaa, ja hotellitkin hemmottelevat syystarjouksilla. 
Ihan turhaa kuitenkaan ylenkatsoa Suomea matkakohteena: täältä löytyy paljon paikallisia erikoisuuksia, palvelut toimivat, kielimuuria ei ole edes savolaisten kanssa, ja vesijohtovesikin on juotavaa. 
Me napattiin onnibus.comista meno-paluuliput Kuopioon 25€:lla ja Scandicin syystarjouksesta hotelli 88€:lla. 
Scandic Kuopio on oikein mukava paikka pikku lomaselle. Kaunis ympäristö Kallaveden rannalla, uudistetut viihtyisät huoneet ja savolaisen letkeä palvelu. Päivän voi viettää Kuopiossa maisemia katsellen ja vaikka vähän shoppaillen. Illalla pääsee saunomaan ja uima-altaaseen.
Uiminen olikin ylellistä, sillä saatiin lapsen kanssa polskia 1,5h kahdestaan altailla ennen kuin sinne tuli ketään muuta. Ei hullumpi kokemus tuo privaattiallas. 

Lapsen oma loma kun on kyseessä, meidän shoppailupaikaksi valikoituivat paikallinen kauppahalli herkkuineen ja karkkikauppa. Lapsi myös arvosti lahjaa, jonka sai respasta tervetulotoivotuksena. 


perjantai 9. lokakuuta 2015

Tunnen tuoksun kesätuulen.

Haaveena olisi lähteä interreilaamaan ensi kesänä. Ehkäpä lento Bergeniin, Norjaan ja sieltä Oslon, Göteborgin ja Malmön kautta Kööpenhaminaan, ja sitten Tukholman kautta kotiin. 

Fiilistelyvideo: