tiistai 15. joulukuuta 2015

Rakas joulupukki osa 2

Loogisesti jatkoa osalle yksi. Joululahjatoiveita hänelle, jonka on pakko matkustaa. Haaveissa siintää julkisilla kulkuvälineillä Pohjois-Amerikan halki matkustaminen ja vuosi Berliinissä, lempikaupungissani. Mutta mitäs uskaltaisi sanoa ääneen?

Lahjatoive 2: Julkisilla Itämeren ympäri:
Laivalla Tallinnaan, josta junalla Valkaan, Riikaan, Kaunasiin ja Augustowiin.Junalla Gdanskiin, Poznaniin, Berliiniin, Hampuriin ja Kööpenhaminaan. Sillan yli ja Malmösta rantarataa pohjoiseen, Göteborgiin. Göteborgista Tukholmaan ja laivalla takaisin Suomeen.

Lyhenneltynäkin (Tallinna, Riika, Kaunas, Varsova, Poznan, Hampuri, Kööpenhamina, Tukholma) tämä reitti vaatisi aikaa enemmän, kuin minulla tällä hetkellä on siihen käyttää. Keep on dreaming. Joskin matkojen suunnittelu on minusta melkein yhtä mukavaa kuin matkustaminen, siksi uusia reittivaihtoehtoja (Hmm.... Pulasta Ljubljanan kautta Venetsiaan ja hmmm.... Tukholmasta pääsee junalla Ljubljanaan 27:ssä tunnissa...) pulpahtelee mieleeni hyvinkin tiheästi. Tämä julkisilla Itämeren ympäri- idea on kuitenkin muhinut jo vuosia. Tarkalleen otten jo yli 10 vuotta! Ohhoh. Älkää edes kysykö miksi sitä ei ole vieläkään toteutettu.... On ollut kaikkea muuta. Tämäkään reitti ei ole pikkulapsiystävällisimmästä päästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti