perjantai 26. helmikuuta 2016

Vilnan kevätilta


Puolison kanssa muutama vuorokausi lomaa arjesta, suuntana keväinen Vilna. 
Varattiin matkapaketti ebookersin kautta, Finnairin lennot ja hotelli Amberton ihan Vilnan katedraalin vieressä. 
Lento kesti tunnin verran ja perillä oltiin jo illansuussa puoli kuuden maissa. 

Bussipysäkki löydettiin heti saapuvien terminaalin ulkopuolelta kylttejä seuraten ja siihen jäätiin odottelemaan bussia. 
Olin etukäteen katsonut, että bussilinja 88 veisi suoraan hotellillemme. Bussi oli kyllä liikaa odotettu, koska linja-auto numero 88 oli jonkinlainen tilataksin ja bussin rakkauslapsi, jota ajoi Vilnan töykein kuski. Koska kulkuneuvossa oli 88:n reittikartta sekä jonkinlainen leimauslaite oven suussa, uskoimme että kulkuneuvo oli oikea, annoimme kuskille kahden euron kolikon ja tämä työnsi meille kaksi lippua meihin vilkaisematta, saati että olisi puhunut yhtään mitään. Vähän aikaa pällisteltyämme tajusimme että liputhan pitää myös leimata. Bussikuski ei meidän toilailuistamme ollut kiinnostunut. Myöhemmin onneksi todettiin että hän oli harvinaisuus Vilnan bussikuskien joukossa. Toiset kuskit neuvoivat auliisti meitä ummikkoturisteja. 
Mennessämme bussi 53:lla ostoskeskus Akropolikseen tuli kuski ihan henkilökohtaisesti tarkistamaan että vanhanaikainen, käsikäyttöinen leimauslaite oli leimannut lippumme oikein. 
Vilnan lentoasema

Kolme päivää Vilnassa kului lähinnä katuja kävellessä. Kierrettiin vanhaa kaupunkia, Uzupiksen kaupunginosaa, kiivettiin Gediminasin kukkulalle, vierailtiin kahdessa ostoskeskuksessa (Europa ja Akropolis) ja käyskenneltiin Neris-joen vartta. 
Ravintoloista, joita testattiin, suositellaan lämpimästi Gediminas-kadun CanCan-pizzaa, Jurgis ir Drakonasia ja Bix Baras- "rokkibaaria"/ravintolaa. Jurgis ir Drakonasista sai jopa vegaanista pizzaa, eikä kasvissyöjä jäänyt nälkäiseksi muissakaan paikoissa. Ruoka-annokset sekä juomat kahdelle maksoivat n. 14-16€. Ison tuopin hinta oli 1.50-2€.
Bix Baras-ravintolan Falafelhampurilainen.

Uzupiksen katuja
Vaikea kuvailla Vilnaa kaupunkina. Ehkäpä sekoitus Varsovaa ja Tallinnaa. Vilnassa huomaa vielä sen, että vanhassa kaupungissa asuu ja käyskentelee paljon paikallisia. Etenkään näin helmikuussa ei turistiryntäyksiä näkynyt. Paljon on korjattu, mutta rappioromantiikkaakin löytyy edelleen. 
Sään puolesta olisi voinut ajankohta osua parempaankin saumaan, mutta ihastuttavaa oli, kun viimeisenä iltana jalkaudumme kadulle ja ilmassa leijui kevätillan tuoksu! Pieni, kuiva pakkanen, sinistyvä hämärä ja etäinen hiekan tuoksu. Sillä hetkellä -jos ei jo salakavalasti aiemmin- Vilna vei sydämeni. 

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Vain kuva edessä.

Uuteen paikkaan tutustuminen. Pitäisikö uuden kaupungin olla Tabula Rasa, ja mieleni tyhjä ennakkoasenteista? Eli kannattaako uudesta matkakohteesta ottaa selvää ennen sinne lähtemistä? Mielipiteitä lienee yhtä monta kuin reissaajiakin. Itse kuulun niihin, joille etukäteen suunnittelu on puolet matkan viehätyksestä. Heti kun matkakohde on päätetty ja lentoliput ostettu, etsin eteeni kartan, Googletan ruokapaikkoja, kokemuksia, nähtävyyksiä jne. Kirjoitan matkapäiväkirjaan apusanoja ja osoitteita, piirtelen pieniä mallikarttoja ja etsiskelen reittejä. Maihin, joissa ei käytetä euroja, teen RatesFX:n valuuttamuuntimen avulla oman valuuttataulukon, joka auttaa karkeasti hahmottamaan mitä mikäkin maksaa. 
Kaikesta etukäteen säätämisestä huolimatta jokainen uusi paikka on silti Tabula Rasa, ja jokainen matka näyttää samankin paikan aivan uudessa valossa. Aina jotakin pyyhitään pois ja uutta lisätään. Kuten jo Berliinissä tammikuussa totesin, viides kerta samassa paikassa ja taas avautui uutta ja ihmeellistä. Aina löytyy paikkoja joita en ole nähnyt.
Hävettää ehkä tunnustaa, mutta kun asuin Prahassa, en kertaakaan käynyt esim Petrinin kukkulalla. Enkä ymmärrä miksi, koska tykkään luonnosta ja näköaloista, joita molempia Petrin olisi tarjonnut. Jotenkin se ei vaan mahtunut suunnitelmiin silloin. Ja sitäpaitsi äitini on opettanut, että aina pitää jättää jotain seuraavalle kerralle.